torstai 28. tammikuuta 2010

Näyttelykuulumiset

Pakkasten takia agilitykurssimme alku on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Kurssin piti alkaa eilen, mutta edeltävä kurssi on joutunut perumaan kertoja, joten alkavatkin kurssit ovat siirtyneet. Se taas sopii meille ihan hyvin, sillä Salsan juoksu alkoi eilen.

Sunnuntaina olimme Turun näyttelyssä. Ensimmäinen homma oli ostaa uusi kevythäkki. Olen kyllästynyt raahaamaan nykyistä häkkiä näyttelypaikoilla, kun sen kantamiseen ei ole kuin kahva. Halusin siis häkin, jonka saa olalle. Sopiva löytyikin nopeasti ja Salsa pääsi heti testaamaan kotia kehän laidalla.

Nemo oli myös paikalla ja pääsinkin esittämään poikaa AVO-luokassa. Nemon kärsivällisyys oli ajoittain koetuksella, kun 'iskäkin' oli kadonnut johonkin, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä: ERI2, PU3, joskin serti jäi yhden sijoituksen päähän.

Jännitin etukäteen Salsan käyttäytymistä ja reagoimista sisähalliin ja muihin koiriin, mutta koirapa käyttäytyi yhtä hienosti kuin tähänkin asti näyttelyissä. Vähän totinenhan neitimme helposti kehässä on, joten 'hymyä' piti taas hakea kunnon lämmittelyllä ennen kehään menoa. Tulos ERI4, millä ei sitten enää sijoitusta herunut PN-kehässä. Tuomarina oli kroatialainen Zlatko Kraljic:

Well builded female. The head is strong enough. Ears set too apart. Good topline. While moving hind legs too close.

Suomennettuna 'harokorvainen ja takaa ahdasliikkeinen'. :) No, ERI on aina ERI vaikka ruusukeputkemme nyt sitten katkesikin.

Loppuun vielä joulun aikoihin otettu kuva:

1 kommentti:

Pauliina kirjoitti...

Mä odottelen kauheesti Camin juoksuja ku on tosi vaikeena :) Ja alkaa tapella kyllä, jos sille joku vaan murisee...Noo kaipa se tästä :D