lauantai 28. marraskuuta 2009

Uusia kuvia





Otin pitkästä aikaa Salsasta kuvia. Edelliset taitavat olla heinäkuulta... Kun vertaa näitä uusimpia kesäisiin huomaa, miten paljon karvaa on kadonnut: Salsa on kaventunut suunnilleen puoleen. Lisäksi väri on tummunut melkoisesti.

Näyttely jääkin väliin

Aikani odotin huomisen Turun näyttelyn kirjettä saapuvaksi ja lopulta kyselin Showlinkistä, miksei postia kuulu. Eivät kuulemma ole saaneet koko ilmoittautumista!!! Kyllä suututti. Olisin niin mielelläni vienyt Salsan näytille Jaana Hartukselle, mutta eipä sitten tällä kertaa onnistunut. Hiukan tuo lohtua, että Salsa on melko karvaton ja viikonlopuksi on ohjelmaa ilman näyttelyäkin. Ja niin kuin Nina sanoi, ehditään me vielä näytelmissä juosta ihan tarpeeksi. Uusi yritys tammikuussa...

Viime tiistaina toko-kurssin aiheena oli ruutu. En ottanut Salsaa autosta halliin ollenkaan, vaan seurasin rauhassa muitten tekemistä. Ryhmällä oli koko halli käytössä, joten kun meidän vuoromme tuli, muut hätistettiin toiseen päähän touhuilemaan.

Ensin teimme muutaman kerran ruudun loppua eli koira jätettiin maahan ja kutsuttiin sitten sivulle ohjaajan kävellessä koirasta pois päin. Salsa on sisäistänyt paikallaolon niin hyvin, ettei edes hievahtanut kutsuessani sitä sivulle. Seuraavilla kerroilla muutama juoksuaskel sai koiraankin vauhtia. Toinen tehtävä oli viedä koira ruutuun seisomaan ja käskeä se muutaman metrin päästä maahan. En ole treenannut ollenkaan kaukokäskyjä, mutta Salsa yllätti ja meni nätisti maahan käskystä. Pari näitä ja liikkeeseen yhdistettiin koiraa kohti kävely, käännökset ja koiran kutsuminen sivulle seuraamaan. Hyvin meni., vaikka epäilin, mahtaako Salsan paikallaolo kestää liikkumiseni ensin kohti ja sitten sivulle ja vielä poispäin koirasta. Elina sanoi, että nyt hän näki ensimmäisen kerran Salsan toimivan rentoutuneesti eli näköjään Salsa paineistuu muista koirista ja etenkin colliesta, joka käyttäytyy välillä melkoisen riehakkaasti ja haukkuu paljon. Eli ei ihme, etten ole saanut samaa vaikutusta aikaan käymällä treenaamassa parkkihallissa, jossa liikkuu vain ihmisiä.

Salsa pääsi välillä taas autoon odottelemaan ennen kuin tuli meidän vuoromme kokeilla ruutuun lähetystä. Tätä täytyy treenata aluksi lyhyeltä matkalta, sillä Salsa tarvitsi käsiapua, jotta uskalsi lähteä eteen. Muutenkin tällä kerralla minulle valkeni, että jos Salsa ei ole varma siitä, mitä sen pitäisi tehdä, se ei tee mitään. Onhan tämä näkynyt noutotreeneissäkin, joissa Salsa ei ole tarjonnut erilaisia juttuja, vaan edennyt askel kerrallaan koko ajan samaan suuntaan. Ilmankos koira myös oppii lähes kerrasta oikeat asiat, kun liikkeet vain paloittelee sopiviin osiin. Tänään opin myös sen, että valmiskin liike paloitellaan aina treeneissä ja koiraa palkitaan satunnaisissa kohdissa, jotta se ei koskaan tiedä, missä kohtaa palkka tulee ja jaksaa sen takia yrittää innokkaasti alusta loppuun.

Lopuksi oli vielä paikallaolo ryhmässä, mutta koska collie tuli samalle puolelle hallia, Salsa oli aivan varma, että se hyökkää kimppuun eikä meinannut suostua menemään millään edes maahan.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Jee, se noutaa!!

Noutotreenimme tuotti tulosta jo kolmantena iltana :) Salsa alkoi eilen aika pian pelkän suuhun ottamisen sijasta nostaa kapulan lattialta ja lopulta toi sen minulle asti. Tosin tuomista jouduin vähän auttamaan käskyllä 'TuoTänneSe', mitä olen käyttänyt, jos olen halunnut Salsan tuovan minulle jonkin sillä olevan esineen, lelun tms. Kun pääsin palkkaamaan kapulan tuomisesta, Salsa hoksasi, mitä kuuluu tehdä ja toi lattialle asetetun kapulan ilman käskyä pureksimatta minulle. Jes!

Ihan kahdessa illassa emme siis onnistuneet asiaa oppimaan, mutta melkein :) Nyt sitten vain vahvistetaan opittua ja yritetään saada homma siirrettyä olohuoneesta pihalle.

torstai 19. marraskuuta 2009

Noutopäivitys

Noutoharjoitukset jatkuivat eilen kahdella tuokiolla. Ensin vahvistin koskemista kapulan keskiosaan, mutta toisella kerralla pääsin jo vahvistamaan kapulan ottamista suuhun ja lopuksi muutaman kerran sen nostamista maasta. Elina sanoi, että koira oppii ehdollistamalla parissa päivässä tuomaan noutokapulan, mutta Salsa ei tunnu olevan kovin yritteliäs, vaan sitkeästi tarjoaa vanhaa tuttua tapaa. Morris sen sijaan touhuaa ja tekee kaikenlaisia yrityksiä, ja sen kanssa saakin olla tarkkana, että ehtii palkata halutusta toiminnasta. Tosin edistyminenkin on selvästi nopeampaa kuin Salsalla.

Otin tällä viikolla avukseni kolinapurkin, jotta saisin kiusanteon loppumaan metsälenkeillä. Salsa siis vaanii ja hyökkäilee Morriksen kimppuun. Kiellot ja rähähdykseni tehoavat, jos olen riittävän lähellä, mutta matkan päästä niillä ei ole mitään vaikutusta. Purkin ravistus sen sijaan tuntuu toimivan myös kauempaa. Viime viikolla hain hevosille tarkoitettua No Bite Cream'iä, joka kuulemma saa hevosen irvistelemään jo kun se näkee purkin. Tulipahan todistettua, ettei Salsa ole hevonen, sillä laitettuani ainetta Morriksen niskaan ja korviin Salsa nuoli sormeni puhtaiksi...

tiistai 17. marraskuuta 2009

Noutoa kehittelemässä

Pitäisi ehkä päivittää blogia muulloinkin kuin toko-kurssikäynnin jälkeen, kun on toivoton ja turhautunut fiilis... Tai jos aloitan jostain muusta :)

Kurssilla oli parin viikon tauko kouluttajan sairastumisen takia. Tällä välin olemme treenanneet itseksemme, mikä on tosi kivaa, koska Salsa oppii ja osaa nopeasti ja tekee motivoituneesti. Jäävistä seisominen on hieno ja Salsa malttaa seistä liikkumatta, vaikka palaan kohti ja kiertelen sen sivuilla. Jätän lelun palkaksi eteen ja vapautan sitten koiran lelulle ollessani takaviistossa. Salsa on myös viimein oppinut menemään maahan ilman käsiavustusta ja tarjoaakin nyt liikettä oma-aloitteisesti esim. perusasennossa, jos ei malta odottaa tai on epävarma tekemisestä eli selvästi osaa nyt maahanmenon.

En ole onnistunut löytämään toista tilannetta, missä Salsa paineistuisi samalla tavalla kuin hallissa, missä toko-kurssi pidetään. Ja kuten tänään kouluttajan kanssa juttelimme, tilannetta on mahdoton purkaa kun aiheuttajaa ei tiedä. Epäilen syyksi muita ihmisiä ja etenkin sitä, jos joku tulee lähelle. Toisaalta taas koulutuskentälläkin on ihmisiä ja kouluttaja neuvomassa, ja neiti pysyy toimintakykyisenä. Mietin myös, olisiko Salsa saanut näyttelyistä jonkun kammon, koska se ei niissäkään pysty rentoutumaan ja joutuu vielä aina pakosta tuomarin kopeloitavaksi. Ensi kerralla kurssilla kokeilemme sitä, että Salsa on vain omalla vuorollaan hetken hallissa ja vien sen väliajoiksi joko ulos tai autoon. Tänäänkin Salsa alussa leikki vapautuneesti ja oli oma itsensä, mutta tunnin edetessä paineistui eikä lähtenyt lopussa enää millään leikkiin mukaan. Teki kuitenkin joitain perusjuttuja, mutta innottomasti.

Tänään aiheina olivat nouto sekä jäävistä maahanmeno. Salsa oli juonessa mukana, kun noutoa alettiin treenata ja haki innolla lelua jota heittelin. Ryhmässä oleva collie kuitenkin selvästi häiritsee Salsaa haukkumisellaan ja pari kertaa koirat osuivat leluineen liian lähelle toisiaan. Vaikkei mitään rähinöitä tms. vihamielisyyksiä tilanteista tullutkaan, niin Salsa paineistui ja loppuaika meni vähän hukkaan meidän osalta. Kotona olemme treenanneet noutoa takaperin ja Salsa suostuu ottamaan kapulan ja pitämään sitä hetken suussaan. Siis kotona. Kurssilla tämä ei onnistunut alkuunkaan. Kotiläksyksi saimme noudon opettamisen ehdollistamalla niin, että viikon kuluttua koira ottaa kapulan maasta ja tuo sen.

Liikkeestä maahanmenoa emme päässeet tekemään ollenkaan, mutta sen verran Salsa toimi, että huomasin maahanmenon perusasennossa sujuvan, vaikka kävelisin vieressä paikallani.

Kotona sitten alkoi noutotreeni ja iltaruokaa sai vain tekemällä. Nopeasti Salsa hoksasi, että ruoka lentää noutokapulaa kuonolla koskemalla ja sain vielä tarkennettua niin, että Salsa koskee kapulan keskiosaa. Muutaman kerran neiti tönäisi kapulaa kuonollaan, muttei tehnyt vielä elettäkään, että ottaisi sen suuhunsa. Olipa silti oivaa ajankulua ja helppoa kouluttamista :)

Tätä samaa piti tietysti kokeilla myös Morriksen kanssa, joka hääräsi ja pyöri pitkään ennen kuin kävi edes kapulan lähellä. Hoksaamisen jälkeen kuitenkin pääsin jo palkkaamaan muutaman kerran kapulan suuhun ottamisestakin, vaikka Morris on kyllä itse vielä vakuuttunut siitä, että namit lentää, jos kapulaa potkaisee tassulla johonkin suuntaan. Morriksen kanssa ei ole koskaan treenattu mitään noutoon viittaavaakaan eikä se myös kanna suussaan juuri koskaan mitään toisin kuin Salsa, joka tuo ja vie tavaroita sisällä ja ulkona.

Netistä löytyi jo Turun näyttelyn aikataulut ja tervuja on ilmoitettu 16. Kauhulla katselen karvaisia lattioitamme: kun pohjavillasta päästiin, tuntuu nyt sitten lähtevän päällikarva. Apua! Ilmoitin Salsan myös Turun tammikuun näyttelyyn, luultavasti sitten saan viedä kehään karvaisen koiran...

tiistai 3. marraskuuta 2009

Jäätynyt murkku

Koska sunnuntain treeni meni hyvin, kuvittelin että selviämme toko-kurssillakin ihan mukavasti. Alussa näyttikin tosi hyvältä, kun jokainen teki liikkeestä seisomisia yksitellen ja muut saivat sillä aikaa touhuilla itsekseen. Veinkin Salsan hallin toiseen päähän, erikseen muista ja koira toimi suht' kivasti, teki seisomiset hienosti, leikki kanssani jne. No, tekemisen ilo ja into katosivat saman tien kun meidän vuoromme tuli. Eli emme päässeet asiassa juurikaan eteenpäin. Onneksi Elina oli sivusilmällä ehtinyt nähdä, mitä Salsa kyetessään osaa. Mutta sain taas paljon neuvoja ja vinkkejä, miten edetä, jotta koira vapautuisi:
  • paljon leikkimistä erilaisissa paikoissa, myös vaikeissa paikoissa ja tilanteissa kuten ihmisvilinässä, vieraitten koirien läsnäollessa jne.
  • käyttöön spesiaalilelu, josta ensin tehdään kotona tosi haluttava ja sitten käytetään vain haastavissa tilanteissa (ostin kaninkarvaisen vetolelun)
  • palkitaan kaikista kontakteista haastavissa tilanteissa, jotta Salsa oppii, että minuun kannattaa turvata
  • ei saa hyysätä ja houkutella makupalalla, jos esim. jätättää seuraamisessa, ettei Salsa opi hakemaan erityishuomiota jarruttelulla. Tässä käyttöön nopeat sivuaskelet koirasta pois päin ja vaikka kevyt hihna, jolla koira ohjataan oikeaan paikkaan.
  • lelu makupalaa parempi palkka, koska makupala rauhoittaa entisestään. Saa leikittää villiintymiseen asti, koska tarpeen tullen rauhoittelu on helpompaa kuin sytyttäminen.
Siinä ne, mitä mieleeni jäi. Kuka haluaa kokeilla?

Seisomisen lisäksi teimme nopeita maahanmenoja. Tässäkin pitää nyt unohtaa makupalat ja tehdä maahanmenoja leikin lomassa. Minä sain ohjeen muuttaa käskyn sävyn iloiseksi. Sain Salsan leikkimään ja niitä maahanmenojakin saatiin aikaiseksi. Leikki kuitenkin loppui saman tien, kun Elina tuli luoksemme. Hmph. Salsa kuitenkin meni oma-aloitteisesti tervehtimään ja suostui siliteltäväksikin, kun Elina kyykistyi.

Kotioloissa Salsaan on tainnut iskeä murrosikä. Jotenkin vain tuntuu, että tyhmyys tiivistyy neidin päässä iän karttuessa. Pari viikkoa sitten purtavaksi joutui ensin uuden askelmittarini pidike ja myöhemmin itse askelmittari. Viime viikolla, kun pojat olivat kuumeisina kotona, jätin koirat aamulla sulkematta makuuhuoneeseen ja kotiin tullessa oli eteisen nurkkaa jyrsitty. Eilen oli sitten tietokonehiiren vuoro ja tänään kaapista oli kaivettu toinen juhla-avokkaistani. Grrrr. Pentuaikana tuhoja ei tainnut tulla yhtään ja nyt kun luulisi järjen pikku hiljaa kertyvän, neidistä löytyykin yllättävää 'aloitteellisuutta'. Kai tämä menee ohi?

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Karvaton koira

Tänään saimme TKK:n koulutuksessa hyvän treenin aikaan. Salsa oli koko ajan motivoitunut yhdessä tekemiseen eikä viime viikkoisesta haahuilusta ollut tietoakaan. Emme kyllä varsinaisesti oppineet mitään uutta, mutta saimme vahvistettua vanhoja juttuja. Ja iso juttu tietysti oli se, ettei Salsa paineistunut paikasta ja muista koirista yhtä paljon kuin viimeksi.

Syksyn kunniaksi Salsa on karistanut kaiken pohjavillansa. Marraskuun lopussa on Turun näyttely ja pitää vissiin viedä sinne neiti bikineihin pukeutuneena. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun Salsa tiputtaa karvansa. Kai ne joskus kasvavat takaisin?