keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Vihdoin agilityyn

Pääsimme tänään vihdoin aloittamaan agilitykurssimme. Kurssin alku lykkääntyi ensin pakkasen takia, sitten Salsalla oli juoksu ja viime viikolla oli taas pakkasta. Pakkaset ovat olleet meidän onnemme, niin meiltä ei ole jäänyt kuin kaksi treenikertaa käymättä.

Kouluttajanamme on sama Jänesniemen Elina, joka oli toko-kurssillakin. Ensin ajattelin, että olemme auttamattomasti pudonneet muun ryhmän matkasta, kun kuulin päivän aiheena olevan sylikäännökset... No, wnsin teimme käännöksiä ilman esteitä. Salsan oli vaikea kääntyä oikealle ja sain olla tarkkana, ettei tuo kiepahtanut aina vasempaan. Kun sitten muut treenasivat samaa hyppyesteellä, Salsa aloitti perushypyistä. Neiti säilytti toimintakykynsä koko ajan, joten edistystäkin tapahtui. Hyppyjä otettiin lähettämällä, jättämällä ja rinnalla ohjaamalla. Hienosti meni. Otimme myös putkea ensin suorana ja sitten mutkalla. Ensimmäisissä putkeenmenoissa oli tekemistä, mutta kun Salsa hoksasi homman, niin hauskaahan se oli. Koira oli täysin erilainen kuin toko-kurssilla: säilytti toimintakykynsä, söi makupalat ja suostui leikkimään. Pari kertaa sai vähän rähinöitäkin osakseen, vapaina olleilta muilta koirilta, mutta toimintakyky säilyi silti. Lopuksi otimme vielä itseksemme parin hypyn sarjoja ja sylikäännöstäkin, mitkä nekin onnistuivat. Vitsit että tuli hyvä mieli! Olin ennakkoon hiukan epäileväinen ja pelkäsin, että kurssista tulee yhtä hankalaa kuin tokossa, mutta vielä mitä.

Koirat olivat viime viikolla muutaman päivän isäni hoidossa meidän lomaillessa. Olivat tehneet pitkiä metsälenkkejä monta kertaa päivässä ja paksussa hangessa loikkiminen on saanut Salsan reidet leviämään. Muuten neiti sitten pitääkin taas juoksun jälkeen linjoistaan huolta ja säästelee syömisissään.

Ei kommentteja: