Jäätynyt murkku

Koska sunnuntain treeni meni hyvin, kuvittelin että selviämme toko-kurssillakin ihan mukavasti. Alussa näyttikin tosi hyvältä, kun jokainen teki liikkeestä seisomisia yksitellen ja muut saivat sillä aikaa touhuilla itsekseen. Veinkin Salsan hallin toiseen päähän, erikseen muista ja koira toimi suht' kivasti, teki seisomiset hienosti, leikki kanssani jne. No, tekemisen ilo ja into katosivat saman tien kun meidän vuoromme tuli. Eli emme päässeet asiassa juurikaan eteenpäin. Onneksi Elina oli sivusilmällä ehtinyt nähdä, mitä Salsa kyetessään osaa. Mutta sain taas paljon neuvoja ja vinkkejä, miten edetä, jotta koira vapautuisi:

• paljon leikkimistä erilaisissa paikoissa, myös vaikeissa paikoissa ja tilanteissa kuten ihmisvilinässä, vieraitten koirien läsnäollessa jne.
• käyttöön spesiaalilelu, josta ensin tehdään kotona tosi haluttava ja sitten käytetään vain haastavissa tilanteissa (ostin kaninkarvaisen vetolelun)
• palkitaan kaikista kontakteista haastavissa tilanteissa, jotta Salsa oppii, että minuun kannattaa turvata
• ei saa hyysätä ja houkutella makupalalla, jos esim. jätättää seuraamisessa, ettei Salsa opi hakemaan erityishuomiota jarruttelulla. Tässä käyttöön nopeat sivuaskelet koirasta pois päin ja vaikka kevyt hihna, jolla koira ohjataan oikeaan paikkaan.
  
• lelu makupalaa parempi palkka, koska makupala rauhoittaa entisestään. Saa leikittää villiintymiseen asti, koska tarpeen tullen rauhoittelu on helpompaa kuin sytyttäminen.

Siinä ne, mitä mieleeni jäi. Kuka haluaa kokeilla?

Seisomisen lisäksi teimme nopeita maahanmenoja. Tässäkin pitää nyt unohtaa makupalat ja tehdä maahanmenoja leikin lomassa. Minä sain ohjeen muuttaa käskyn sävyn iloiseksi. Sain Salsan leikkimään ja niitä maahanmenojakin saatiin aikaiseksi. Leikki kuitenkin loppui saman tien, kun Elina tuli luoksemme. Hmph. Salsa kuitenkin meni oma-aloitteisesti tervehtimään ja suostui siliteltäväksikin, kun Elina kyykistyi.

Kotioloissa Salsaan on tainnut iskeä murrosikä. Jotenkin vain tuntuu, että tyhmyys tiivistyy neidin päässä iän karttuessa. Pari viikkoa sitten purtavaksi joutui ensin uuden askelmittarini pidike ja myöhemmin itse askelmittari. Viime viikolla, kun pojat olivat kuumeisina kotona, jätin koirat aamulla sulkematta makuuhuoneeseen ja kotiin tullessa oli eteisen nurkkaa jyrsitty. Eilen oli sitten tietokonehiiren vuoro ja tänään kaapista oli kaivettu toinen juhla-avokkaistani. Grrrr. Pentuaikana tuhoja ei tainnut tulla yhtään ja nyt kun luulisi järjen pikku hiljaa kertyvän, neidistä löytyykin yllättävää 'aloitteellisuutta'. Kai tämä menee ohi?