sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Jäljeltä jäljelle

Olemme ehtineet tehdä pari jälkitreeniä lisää sitten viime päivityksen. Käymme edelleen samassa paikassa, koska hyvää maastoa riittää pitkän ja suoran metsätien molemmin puolin.

Viikko sitten tein edellisekertaista helpomman jäljen sammaleiseen tasamaastoon. Tarkkailin tuulen suunnan ja tein suorahkon 430 m jäljen vastatuuleen (!!, mitä lie päässä päätöstä tehdessä liikkunut...). Laitoin muutaman krepin suuntaa varmistamaan ja annoin jäljen vanhentua reilut puoli tuntia. Salsa selvisi hienosti, joskin lopussa ollut keppi jäi ilmaisematta.

Tänään tein viime kerrasta rohkaistuneena yli 500 m jäljen. Tällä kertaa olimme eri puolella tietä kuin viimeksi ja maasto sekä kasvillisuus on vaihtelevampaa. Jälki vanheni reilun tunnin. Salsa lähtee aina innoissaan liikkeelle ja nosti nytkin jäljen hyvin, mutta jäi sitten katselemaan ja kuuntelemaan. Tässä kohtaa alkoi sataa reilusti. Matka kuitenkin jatkui ja pysyimme hyvin jäljellä melkein loppuun asti. Olin laittanut taas muutaman krepin. Salsan tapa pysähdellä ja katsella ympärilleen eksyneen näköisenä saa minut luulemaan jäljen hukkuneen ja krepeistä saan uskonvahvistusta koiran työskentelyyn ja osaamiseen. Lopussa kuitenkin jätin kreppaamatta emmekä löytäneet jäljen päätepistettä vaan päädyimme tien reunaan mielestäni ihan väärässä kohdassa. Tein pienen lenkin takaisin sinne, missä tiesin Salsan vielä olleen jäljellä, mutta jouduimme lopulta tulemaan metsästä pois.

En tiedä, mitä Salsan kanssa pitäisi tehdä. Tuntuu, ettei se oikein jaksa innostua tarpeeksi jäljestä, vaan ympäristö kiinnostaa enemmän. Mennä pellolle, jotta nenä laskee alemmas? Jäljestää helpommassa maastossa? Ajaa lyhyempiä jälkiä? Jatkaa ylipäänsä treenausta, jotta koira saa itseluottamusta?

Olen käyttänyt jokaisella jäljellä kännykän Sports Trackeria jäljen mittaamiseen. Sen kanssa on myös kiva seurata, minkälaisia kiemuroita metsässä tulee tehtyä 'suoraa' kulkiessaan :)

Morris on ollut mukana molemmilla reissuilla. Viime viikolla tein lyhyehkön jäljen ilman nameja, tänään jo reilu 300 m pitkän. Morris jäljestää mielestäni paremmin kuin Salsa, tosin tänään aikaa kului välillä heinänsyöntiin... :)

Tokotreeneissä (jatkuvan sateen takia sisätiloissa) ohjelmassa ovat olleet paikallaolo, kontakti sekä istuminen kaukokäskyllä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hellou Salsa & Mari, Tekstiesi mukaan olet tehnyt alle 10 jälkeä (laskin)ja vaikeusaste on noussut jo alokasluokan jäljen tasolle! Koiran motivaatio katoo ja muuttuu turhaumaksi, jos ei asia ole sille päivän selvä.. eli palaappa takaisin 200 m jälkeen, joka on n. 30 min vanha, suora, jossa myötäinen tuuli (tämä on tärkeä). Laita sinne kippoja (joissa todella herkkua) n. 5 kappaletta. Saat palkattua matkalla ja tee näitä toistoja 5 kpl. Tämän jälkeen lisää pituutta 100 m kerrallaan!!!Kaikki häiriöit pois maastosta ennen kuin Salsan motivaatio on noussut takaisin...
Soita jos ongelmia! Nina